top of page
Taiteen välttämättömyydestä

Taiteen välttämättömyydestä

Alussa on teko
taiteen, tieteen ja arjen luovuudessa

TAITEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYDESTÄ

Taiteen harjoittamisen mutta myös taiteelliselle elämykselle antautumisen alussa on teko, olkoon tuo teko siveltimen veto, nuotin piirtäminen taiteelliselle elämykselle antautuminen. tämän ominaisuuden vuoksi juuri taide on herkin yhteys maailman ja minuuden välillä. Mutta se on myös väline yksilölle taiteen ei välttämättä ajattelemisen taitojen oppimisessa.Aito taideteos vaatii ja asettaa mm. erilaisuuden havaitsemisen taitoa, sillä sen on aina toisenlainen kuin muun taideteoksen. Tämä taito on yhteiskunnallisesti tärkeää tarpeellisille vaatimuksille, joina yhdenmukaisuutta vaativa suvaitsemattomuus uhkaa.

Teosta Taiteen välttämättömyydestä voi yhtä hyvin oppikirjaksi kuin yleiseensä taiteen merkityksen ymmärtämisen edistämisen edistäjäksi. Eräät tunnetut taiteilijat ovat kokeneet teoksen syventävän myös omaa työskentelyään. Jaana Venkula, sos.psykologi ja tietokirjailija, on analysointinut tieteellisen ja taiteellisen työprosessin yhdenmukaisuuksia 1980-luvulta alkaen. Hän on luennoinut maassa mm. korkea-asteen koulutuksessa, yritysmaailmassa ja terveydenhoidon sektorilla. Jaana Venkula on saanut mm. Valtion tiedonjulkistamis-, Vuoden Kellokkuus- ja Vuoden Puhujan palkinnot.

Lyhty ry, teoksen uusintapainoksen julkaisija, on kehitysvammatyötä tekevä järjestö ja Jaana Venkulan pitkäaikainen yhteistyöni. Lyhty tahti noudattamaan alussa on tekoperiaatetta niin arjessa kuin juhlassakin. Esteettinen ulottuvuus on vahvasti läsnä esim. Lyhdyn tarjoamassa asumisympäristössä ja kulttuuritoiminnassa, josta julkisuudessa on kuulunut mm. musiikki ja visuaalinen taide.

Sarjan Alussa teko -teokset:
1. Tekemisen taito
2. Kysymisen taito
3. Epävarmuudesta ja varmuudesta
4. Taiteen välttämättömyydestä
5. Fair Play jalkapallon sieluna ja käytäntönä.

Tilaa kirja täältä!

  • TUOTETIEDOT

    Olen tuotteen yksityiskohta. Olen hyvä paikka lisätä tietoja tuotteestasi, kuten mitoitus-, materiaali-, hoito- ja puhdistusohjeet. Tämä on myös hyvä paikka kirjoittaa, mikä tekee tästä tuotteesta erityisen ja kuinka asiakkaasi voivat hyötyä tästä tuotteesta.
  • PALAUTUS- JA HYVITYSkäytäntö

    Olen palautus- ja palautusoikeus. Olen loistava paikka kertoa asiakkaillesi, mitä tehdä, jos he ovat tyytymättömiä ostokseensa. Selkeä hyvitys- tai vaihtokäytäntö on loistava tapa rakentaa luottamusta ja vakuuttaa asiakkaillesi, että he voivat ostaa luottavaisin mielin.
  • TOIMITUSTIEDOT

    Olen toimituspolitiikka. Olen hyvä paikka lisätä lisätietoja toimitustavoistasi, pakkauksestasi ja kustannuksistasi. Suorat tiedot toimituskäytännöstäsi on loistava tapa rakentaa luottamusta ja vakuuttaa asiakkaillesi, että he voivat ostaa sinulta luottavaisin mielin.
29,90 €Hinta
ei sisällä ALV:tä ALV |
Määrä
bottom of page